Category: Kuntavaalit 2021

Riippuu siitä, mitä asioita ajat

Keskustelin yläkouluikäisten lasteni kanssa kuntavaaleihin ehdolle ryhtymisestä. Vanhempi heistä kysyi, mitä se tarkoittaa. Kerroin, millaisia asioita kaupunginvaltuutetut päättävät ja otin esimerkiksi viime syksynä valmistuneen Lippumäen skeittiparkin. Asian hahmotuttua sain välitettäväkseni ensimmäisen viestin: ”Äiti, jos sut valitaan, niin voitko sä kertoa, että me tarvitaan toinenkin skeittiramppi, sillä Liparilla on aina ihan täyttä.” Katsomme asioita aina ensin

Lue lisää »

Kulttuuri ei ole kulu, vaan sijoitus

Koronapandemia on vaikuttanut meihin kaikkiin, mutta erityisen kovan kolauksen on ottanut vastaan kulttuuri varsinkin tapahtumien osalta. Viimeinen vuosi on osoittanut, että kulttuuri tulee myös viimeisenä listalla, kun on kyse sen tukemisesta taloudellisesti. Kulttuuri ei kuitenkaan ole pelkkä kulu, vaan sijoitus tulevaisuuteen monella tapaa. 1. Kulttuuriin sijoitetut eurot palaavat takaisin Kulttuurilla on taloudellisia kerrannaisvaikutuksia. Alan hankintojen

Lue lisää »

Ehdolle kuntavaaleihin 2021

Mikä sai minut lähtemään ehdolle kuntavaaleihin 2021 Kuopiossa keskellä ruuhkavuosia? Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun kysyttiin, mutta tähän saakka olen vastannut ’kiitos ei’ kaikille kysyjille ja vedonnut mm. ajankäyttöön. Yhteisten asioiden hoitaminen on toki kiinnostanut aina ja olenkin ollut erilaisissa luottamustehtävissä parin vuosikymmenen ajan. Ne olen kuitenkin hoitanut poliittisesti sitoutumatta, sillä sellaiseen ei

Lue lisää »