Puhutaanpa metsistä

admin

Tänään tuli pohdittua metsälenkillä vaalikoneiden väitteitä metsien hakkuista ja suojelusta. Yksi väitteistä ehdotti, että metsien hakkuita on huomattavasti vähennettävä hiilinielujen kasvattamiseksi. Toisessa ehdotettiin  koskemattomien metsien suojelua. Hyviä ja kannatettavia ehdotuksia molemmat! Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. 

Me tarvitsemme puuta niin rakentamiseen kuin edelleen jalostettavaksi. Puusta tehdään jo nyt monia tuotteita, joilla korvataan mm. paljon haitallisempaa muovia. Kaikkea ei voi suojella, joten olisi löydettävä balanssi metsien käytön ja suojelun välillä. Uskon, että sellainen on mahdollista. 

Vierastan  vastakkainasettelua luonnonsuojelun ja metsäteollisuuden välillä. Jos tahtoa löytyy, löytyy varmasti myös tapoja, joilla molemmat toteutuvat samanaikaisesti. Jo nyt ekologisesti kestävät tuotantotavat ovat yksi Suomen kilpailuvalteista, joten jatketaan sillä tiellä.

p.s. Vaalikoneissa piti myös valita, onko samaa mieltä sen kanssa, että kun talous ja luontoarvot ovat vastakkain, on valittava ympäristö. Ilman muuta näin. Asiat vaan sattuvat harvemmin olemaan ihan niin yksiselitteisiä kuin vaalikoneiden väittämät.