Puhutaanpa hetki hoivatyöstä.
Me kaikki vanhenemme. Mikäli elinikää riittää pitkälle, on edessä todennäköisesti vaihe, jolloin emme pärjää enää ilman apua. Joko asia on tullut ajankohtaiseksi sinulle joko itsesi, vanhempiesi tai isovanhempiesi kautta?
Hoivan tarve alkaa tyypillisesti pienimuotoisesti: ensin tarvitaan apua pihatöihin, siivoukseen tai liikkumiseen. Rollattori ja ruokapalvelut saattavat tulla eteen seuraavaksi. Esteetön koti ja ostopalveluja tarjoava asuintalo erilaisine viriketoimintoineen on tarpeen, jos liikkuminen tai muisti heikkenevät enemmälti. Lopulta edessä voi olla vaihe, jolloin ympärivuorokautinen hoiva on ehdoton edellytys elämiselle.
”Me olemme kestävyysvaje” laulavat ikäihmiset dokumenttielokuvassa Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja. Elokuva on muuten katsottavissa YLE Areenassa huhtikuun loppuun. Suomen väestörakenne on tosiaan muuttumassa siihen suuntaan, että ikääntyneitä on yhä enemmän suhteessa työikäisiin. Huoli siitä, miten kasvava hoivan tarve kustannetaan, on aito.
Tämän postauksen kuvan otin elokuvan kuvauksissa, kun osallistuin siihen kuoroni laulajien kanssa. Olimme ilmeetön hoitajakuoro, joka kertoi laulujen kautta hoitajien tuntoja siitä, kun he eivät pysty tekemään työtään kunnolla jatkuvan kiireen vuoksi eikä epäkohdista saa puhua. Hoitajapulaa on sekä ammattitaitoisten työntekijöiden puuttumisen vuoksi, mutta myös siksi, että työolosuhteet eivät houkuta.
Palkkaus on yksi asia, jolla alalle voi houkutella, mutta yksin sillä ei hoitajapulaa ratkaista. Tarvitaan myös työolosuhteiden parantamista. Meidän täytyy myös rekrytoida ja kouluttaa ulkomaista työvoimaa. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat merkittävässä asemassa ikäihmisten ennaltaehkäisevässä toiminnassa. Tärkeintä on saada palveluja silloin, kun niitä tarvitsee. Koti on paras paikka vain tiettyyn pisteeseen saakka.