Ympäristöasiaa

admin
Puhutaanpa hetki ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta näin komeiden revontuliöiden kunniaksi.
 
Meidän ykkösaiheenamme vaaleissa tulisi olla elinympäristömme. Ilmastonmuutos, #luontokato ja puhtaan veden puute ovat tosiasioita. Väärillä valinnoilla olemme isossa pulassa, mutta oikeilla ratkaisuilla voimme torjua uhkaavia ongelmia. Vihreä siirtymä on lopulta suuri mahdollisuus myös taloudellisesti ja valttikortti viennin suhteen.
 
Viime syksynä kuuntelin kansalaisaktivismiin liittyvää viestintäluentoa. Siellä korostettiin pieniä muutoksen askelia: Älä vaadi ihmisiä muuttumaan kerralla vegaaneiksi, vaan pyydä heitä vaihtamaan yhtenä päivänä viikossa kasvisruokaan. Älä pyydä jättämään luonnontilaan kaikkea metsäomaisuutta, vaan osa siitä, ja hiljalleen siirtymään jatkuvan kasvatuksen malliin. Vastaavia esimerkkejä on paljon. Idea on siinä, että pieni asia on helpompi toteuttaa ja suuri muutos aiheuttaa todennäköisesti suurta vastustusta kaikkeen. Pienistä puroista syntyy suuria virtoja ja uusia muutoksia on helpompi tehdä pienten jälkeen.
 
Teen taas kohta oman pienen ekotekoni ja lähden polkemaan vaalivankkuriani (aiemmista postauksistani löytyy kuvia siitä), mutta tällä kertaa töihin eikä kampanjoimaan. Mitä pieniä ekotekoja sinä teet?
 
Suomen hiilineutraaliustavoitteista ei pidä tinkiä. Se on paitsi meidän ja lastemme etu ja elinehto, niin myös talouden valttikortti.