Urheilua ja liikuntaa

admin

Puhutaanpa hetki urheilusta ja liikunnasta!
Puoli miljoonaa suomalaista tekee vapaaehtoistyötä urheiluseuroissa. Miten huippu-urheilu ja lajiliikunta toteutuisi ilman heitä? Oletko sinäkin urheiluseura-aktiivi? Minä teen vapaaehtoistyötä suunnistuksen ja telemark-hiihdon parissa. Urheiluseurojen piirissä toimii 1,8 miljoonaa suomalaista, joten niiden kansanterveydellinen panos on kiistaton.

Urheilulla ja taiteella on paljon yhteistä ja molemmat ovatkin osa laajempaa kokonaisuutta eli kulttuuria. Ruumiin ja hengen kulttuuria siis. Molemmista löytyy harrastajapuoli ja ammattilaispuoli. Niin taide- kuin liikuntaharrastuksilla on paljon hyvinvointivaikutuksia, joskin ne ovat keskenään erilaisia. Molemmat antavat myös merkityksekkyyttä ja sisältöä elämään.

Kun mennään ammattilaispuolelle ja huippu-urheiluun, siellä pätevät samat asiat kuin esimerkiksi muusikoiden koulutuksessa: ura on aloitettava nuorena eikä huipulle ole asiaa ilman lahjakkuutta sekä pitkäjänteistä ja ahkeraa työntekoa osaavassa ohjauksessa. Korostaisin tässä vielä jälkimmäistä. Huipulle pääsy on harvalle mahdollista ilman vanhempien satsausta niin rahallisesti kuin ajallisesti. Ja kuinka moni valmentaja tekee palkatta työtä rakkaudesta lajiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on yksi suurista urheilun rahoittajista. Varat siihen saadaan pääasiassa veikkauksen tuotoista. Urheilulla ja taiteella on vielä yksi yhdistävä tekijä: julkinen rahoitus on lopulta pientä ja sitä ollaan helposti pienentämässä.

Koulutuskeskusteluissa on väläytelty lukiodiplomia, jolla voisi korvata yhden kirjoitettavan aineen ylioppilastodistukseen. Pidän sitä erinomaisena lisänä. Ajatellaanpa urheilevaa nuorta, joka on jo lukioikäisenä saavuttanut ammattitason osaamista lajissaan ja kaikki se koulutyön ohessa. Olisi hienoa, että hän voisi osoittaa hankittuja taitoja ja oppeja myös todistuksella.

Vaalitavoitteitani: 1. Jokaiselle lapselle ja nuorelle mielekäs liikuntaharrastus. 2. Edesautetaan arkiliikunnan lisäämistä. 3. Luodaan työllistymismahdollisuuksia urheilun parissa.

Tutustu Liikettä Suomeen – liikunnan ja urheilun manifestiin täällä: