Kulttuurin rahoituksesta

admin

Kulttuurin rahoitusta ollaan nostamassa prosenttiin valtion budjetista. Viisi puoluetta, Kokoomus mukaan lukien, kannattaa nostoa, yksi puolue vastustaa avoimesti, ainakin Teoston tekemän selvityksen mukaan. Merkittävä aloite, joka ei kuitenkaan näkynyt yhdessäkään vaalikoneen väitteessä.

Kulttuurimyönteisen äänestäjän kannattaakin ottaa selvää, mitä oma ehdokas tästä asiasta ajattelee, jotta tavoite saavutetaan vaalien jälkeen. Prosentti on todella vähän, kun mietitään, mitä kaikkea sillä saadaan aikaan. On myös oikeus ja kohtuus, että vaikeiden koronavuosien jälkeen luovien alojen kasvuun annetaan edellytyksiä.  

Tiesitkös muuten, että vuonna 2020 valtion maksama 1,2 miljardin tuki kulttuurialalle tuotti 13 miljardin euron tuotoksen koronaepidemiasta huolimatta? Aika mainio ROI eli tuotto investoinille taloudellisessa mielessä. Ja mikä investointi suomalaisten henkiseen pääomaan ja hyvinvointiin!

P.S. Taideparlamentti kokoontuu 15.3.2023. Iso kysymys on se, muuttuvatko vaalipuheet teoiksi tulevalla kaudella. Siksi eduskuntaan tarvitaan kulttuurimyönteisiä, alaa tuntevia ja luovien alojen edistämiseen sitoutuneita kansanedustajia. Tässä olisi yksi sellainen!