Kuka olen?

Muusikko Jaana Turunen

Olen kuoronjohtaja ja laulaja ja musiikin maisteri Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Aloitin ammattimuusikon urani kirkkomuusikkona 1992, mutta vuodesta 2009 olen toiminut päätoimisesti laulu- ja kuoromusiikin parissa.

Nykyisin johdan kolmea kuoroa: sekakuoro VIMMAa, Vox Polaris -kamarikuoroa ja Mieskuoro Kuopio-Kvartettia.

Olen esiintynyt laulusolistina, lauluyhtyeen jäsenenä ja kuorolaulajana laulajana lukuisissa produktioissa. Nykyisin esiinnyn lähinnä erilaisissa yritys- ja yksityistilaisuuksissa. Laulukoulutukseni on klassisen laulun.

Toteutan myös yhteislaulutilaisuuksia, jotka ovat vetäneet lukuisia kertoja Kuopion kaupungintalon juhlasalin täpötäyteen laulunystäviä.

Kouluttaja ja opettaja Jaana Turunen

Olen opettanut laulua vuodesta 2002 alkaen pääasiassa yksityisesti. Nykyisin opetan laulua Kuopiossa Lauluklubi Maestrassa. Opetan sekä klassista laulua että rytmimusiikkia ja toteutan Estill Voice Training -koulutuksia. Pidän myös erilaisia lauluworkshopeja ja -kursseja sekä koulutan kuoroja äänenkäytössä. Koulutuksissani ja tunneillani on käynyt harrastajia aloittajista ammattiuralle lähteneihin sekä ammattilaulajia ja -näyttelijöitä ja niiksi opiskelevia.

Muuta opetustyötä olen tehnyt mm. Pirkanmaan AMK:ssa, Savonia AMK:ssa ja Steinerkoulu Virkkulassa Kuopiossa. Koulutan myös paljon työkseen puhuvia ja ääntään käyttäviä työyhteisöjä.

Yrittäjä Jaana Turunen

Aloitin Maestran yrittäjänä 2009. Reilun kymmenen vuoden aikana olen kouluttanut yli 500 kuopiolaista ja saattanut monet heistä lauluharrastuksen pariin.

Taidehallinnon maisteriopinnot Sibelius-Akatemiassa oli tärkeä pohja yrittäjyydelleni. Yrittäjyyteni alkutaipaleelle sattui myös monia hyödyllisiä yrittäjyyden kehittämishankkeita mm. Itä-Suomen yliopiston järjestämänä. Niiden kautta tuli tutummaksi mm. start-up toiminta. Olen myös onnekas siinä, että olen saanut arvokasta apua muutamilta kokeneilta yrittäjiltä, mentoreilta ja yrityskummeilta vuosien aikana.

Taidehallinnon ammattilainen

Muusikon maisterikoulutuksen lisäksi olen saanut myös taidehallinon (Arts Management) koulutuksen Sibelius-Akatemiassa. Tämä koulutus on osoittautunut erittäin hyödylliseksi lähes kaikessa mitä teen: yrittäjyydestä kuorojen toimintaan, tapahtumatuotannoista kehittämishankkeisiin, projektijohtamisesta strategiseen suunnitteluun. 

Taidehallinnon kokemukseni ja koulutukseni on käytössä paitsi yrittystoiminnassani, myös erilaisissa luottamustehtävissäni, kuten Minna Canthin talo ry:n hallituksen jäsenenä.